Kiinteistön kaupan yhteydessä syntyneiden riitatilanteiden yksi suurimpia aiheuttajia on niin sanottu salainen virhe. Tällaista piilevää virhettä on ostajan erittäin vaikea havaita kohteeseen tutustuttaessa eikä myyjäkään ole todennäköisesti ollut asiasta tietoinen. Myyjän vastuu niin sanotusta salaisesta virheestä loppuu viiden vuoden kuluttua kiinteistön hallinnan luovutuksesta.
Merkittävä ja piilevä virhe voi löytyä myös juuri remontoidusta asunnosta tai asunnosta, joka on juuri kuntotarkastettu. Jos kiinteistöstä löytyy virhe viiden vuoden kuluessa hallinnan luovutuksesta, on myyjä velvollinen hyvittämään virheestä sen merkittävyyden mukaan. Ostaja voi vaatia hyvitystä, jos virhe saa kiinteistön poikkeamaan merkittävästi samankaltaisista, -hintaisista, -kuntoisista ja -ikäisistä kiinteistöistä.
Piilovirhevakuutus
Kiinteistön myyjille on markkinoilla olemassa tuotteita suojamaan salaisen virheen tuomilta yllätyksiltä ja mahdollisilta korvauksilta viiden vuoden vastuun ajaksi. Näitä tuotteita kutsutaan nimellä piilovirhevakuutus.
Vakuutuksen saaminen edellyttää, että asuntoon on tehty myynnin yhteydessä kuntotarkastus, joka on toteutettu ympäristöministeriön johdolla kehitetyn kuntotarkastuksen yhteisen toimintamallin mukaan. Lisävaatimuksena on, että tarkastuksen on tehnyt virallinen asuntokaupan kuntotarkastaja. Kuntotarkastus saa olla korkeintaan puoli vuotta vanha.
Mitä piilovirhevakuutus ei korvaa
Piilovirhevakuutukset eivät korvaa kaikkea. Tarkista vakuutusta ottaessasi omalta vakuutuksen tarjoajalta, mitä vakuutus korvaa ja mitä ei. Seuraavassa lista niistä viheistä, joita vakuutus ei tavaomaisesti korvaa.
- Kuntotarkastusraportissa ilmoitettuja vikoja ja puutteita
- Vahinkoa tai vahinkoja, joka aiheutuu virheen tai virheen aiheuttaman vahingon seurauksena, joka on merkitty kuntotarkastusraporttiin vakuutuksesta pois suljetuksi virheeksi tai virheeksi, joka vaatii lisätutkimuksia.
- Virheitä, jotka aiheutuvat muun muassa asbestista, radonista, kivihiilipiestä, jätteistä tai maa-aineksesta, joka on saastunut
- LVI –laitteita ja järjestelmiä, takkoja ja hormeja koskevia virheitä ja niistä aiheutuvia virheitä ja vahinkoja.
- Kylmyyden, vedon tai ilmatiiviyden puutteesta aiheutunutta virhettä tai virheestä aiheutunutta vahinkoa.
Vakuutuksen hinta ja korvaus
Kysy vakuutusehdoista ja vakuutuksen hinnasta omalta vakuutuksentarjoajaltasi. Tämän kaltaisia vakuutuksia ei Suomessa ole vielä useita. Ehkä tunnetuin tämän kaltaisen vakuutuksen tarjoaja on Raksystems Anticimex. Heillä myynnissä ollut Piilovirhevakuutus RS 10 on päättynyt. Tässä tuotteessa maksimikorvaus oli 75000 euroa ja vahinkotapauksessa oli omavastuu 3000 euroa. Raksystems Anticimexin tuotteen hinta vaihteli asunnon iän perusteella ja heidän markkinointiesitteen mukaan piilovirhevakuutuksen hinta vaihteli 1650 -2250 euron välillä.
Raksystems Anticimexin uusi tuote on Raksystems Kauppaturva, joka kattaa asunnon tai kiinteistön myyjän piilovirheistä johtuvan ja niihin perustuvan taloudellisen vastuun kohteesta riippuen 2-5 vuoden ajan. Kauppaturva on mahdollista hankkia asunnon myynnin yhteydessä kerros-, rivi- ja paritaloasuntoihin sekä erillis- ja omakotitaloihin. Kauppaturvassa piilovirheiksi laksetaan virheet, joita ei ole kuntotarkastuksen yhteydessä havaittu ja joista virheistä myyjä ei ole ollut tietoinen. Myös joillain kiinteistövälitysliikkeillä on tämän kaltainen tuote olemassa, joka sisältyy palveluun.