Tilastojen mukaan kiinteistönvälittäjän avulla tehdään viidestä asuntokaupasta neljä. Kiinteistönvälittäjät ovatkin oman alansa huippuasiantuntijoita. Heiltä saat apua myös vaativimpiin asunto-, kiinteistö- sekä maa- että metsäkauppoihin.
Kiinteistönvälittäjien palveluihin kuuluvat tavallisesti asuntojen ja kiinteistöjen myynnin lisäksi asuntojen hinnan arvioinnit suullisesti tai kirjallisesti. Asunnon hinnan kirjalliset arviot ovat pääsääntöisesti maksullisia, mutta suulliset arviot ovat poikkeuksetta ilmaisia. Jos suunnittelet asuntosi myyntiä, tilaa Nordin ilmainen arviokäynti.
Lisäksi kiinteistönvälittäjät voivat tehdä kauppakirjoja maksua vastaan asiakkaille, jotka ovat myyneet asuntonsa itse. Asunnon myymisestä itse voit lukea oppaastamme.
Kiinteistönvälittäjän päätehtävä on hoitaa asuntosi myynti ja saada asunnostasi paras hinta.
Myös asunnon ostaja tarvitsee kiinteistönvälittäjän apua ja ammattitaitoa oman kodin, vapaa-ajan asunnon tai sijoitusasunnon etsimisessä. Kiinteistönvälitysalan yrityksissä työskentelee myös vuokra-asuntojen välittäjiä, jotka auttavat vuokranantajia ja vuokralaisia asunnon vuokraamiseen liittyvissä asioissa.
Kiinteistönvälittäjän päätehtävä on kuitenkin hoitaa asuntosi myynti laadukkaasti alusta loppuun yhdessä kiinteistönvälittäjän kanssa asettamiesi tavoitteiden mukaan ja saada asunnostasi paras mahdollinen hinta juuri sinulle. Lue myös oppaamme Asunnon myyminen kiinteistönvälittäjän avulla.
Mistä tunnet kiinteistönvälittäjän?
Vain tutkinnon suorittanut välittäjä voi käyttää LKV titteliä.
Kiinteistönvälitysalalla työskentelee tuhansia työntekijöitä. Alalla toimivien mainoksissa ja käyntikorteissa vilisevät eri tittelit muun muassa asunnon myyjä, myyntineuvottelija ja laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV).
Edellä mainitut asunnonmyyjät ja myyntineuvottelijat myyvät asuntoja siinä missä laillistetut kiinteistönvälittäjät, mutta he eivät voi käyttää itsestään nimitystä kiinteistönvälittäjä, koska he eivät ole suorittaneet onnistuneesti LKV-tutkintoa. Vain tutkinnon suorittanut välittäjä voi kutsua itseään laillistetuksi kiinteistövälittäjäksi.
Tutkinnon suorittaminen ei kuitenkaan käytännössä tee hyvää kiinteistönvälittäjää, mutta tutkinnon suorittaneen voidaan olettaa tuntevan välitystoiminnan kannalta välttämättömän lainsäädännön ja käytännön asiat sekä hyvän välitystavan.
Kiinteistövälitysalan tutkintoja
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV
Ylempi kiinteistönvälittäjän YKV -tutkinto on suunniteltu alalla jo pidempään toimineille konkareille ja jotka suuntaavat esimerkiksi alan johtotehtäviin. YKV -tutkinto syventää entisestään jo kokeneenkin välittäjän osaamista.
Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV
Laillistettu kiinteistönvälittäjä on suorittanut LKV -tutkinnon, joka Keskuskauppakamarin laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinto. Se on alan suosituin tutkinto ja edellytys välitysliikkeen tai välitysliikkeen toimipaikan vastaavalle hoitajalle. Välitysliikkeessä välitystyötä tekevistä vähintään puolella täytyy olla suoritettu LKV –tutkinto.
Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto KIAT
Kiinteistöalan ammattitutkinto suoritetaan työssä oppimalla ja tutkiintoon liitetyssä koulutuksessa. Työssä oppimisen ja koulutuksen tulokset mitataan opiskelujen lopuksi näyttötilaisuuksissa. Tutkinto palvelee myös osallistumista LKV –kokeeseen.
Kiinteistöedustaja KED
Kiinteistöedustajan tutkinto antaa valmiudet toimia kiinteistöedustajana välitysliikkeessä. Tutkinto antaa suorittajalleen hyvät valmiudet suorittaa myös LKV –koe.
Hyvä välitystapa
Laki kiinteistönvälityksestä edellyttää, että välitystoiminnassa noudatetaan hyvää välitystapaa. Laki ei kerro tarkemmin, mitä hyvä välitystapa oikeasti sisällään pitää Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) on laatinut Hyvän välitystavan ohjeet yhdessä alan keskeisten toimijoiden kanssa. Ohjeisiin on koottu yhteen alan käytännöt ja pelisäännöt. Ohjeet on hyvä työkalu välittäjälle ja niiden on tarkoitus suojata sekä asunnon ostajaa että myyjää.
Hyvän välitystavan ohjeet muuttuvat alan kehittymisen, lainsäädännön ja maailman muuttumisen myötä. Myös tuomioistuimien, kuluttajariitalautakunnan ja aluehallintoviraston ratkaisut muokkaavat Hyvän välitystavan –ohjetta osaltaan. Hyvän välitystavan noudattamiseen ovat sitoutuneet valtaosa alan toimijoista.
Hyvä välitystapa on aika laaja käsite, mutta ohjeet pitävät sisällään välitystoiminnalle asetetut eettiset, laadulliset ja moraaliset kriteetit. Hyvä välitystapa antaa käytännön ohjeita välityksen eri tilanteisiin joita kiinteistönvälittäjä voi välitystyössään kohdata ja miten toimia välitystilanteessa avoimesti, luotettavasti ja lojaalisti sekä ostajaa että myyjää kohtaan.
Hyvän välitystavan esimerkkitilanteita
Hyvän välitystavan mukaista ei ole hankkia asiakkaita arveluttavin keinoin. Välittäjä ei saa esimerkiksi kertoa myyjälle, että asunnolle on jo ostaja valmiina, vaikka näin ei välttämättä olisikaan.
Jos kiinteistönvälitysliike ostaa myynnissä olevia kohteita itselleen, voi myyjän ja ostajan eli välitysliikkeen edut olla ristiriidassa. Välittäjän pitäisi saada asunnosta myyjälle paras mahdollinen hinta, mutta ostaja eli välitysliike haluaisi saada asunnon mahdollisimman halvalla. Edellä mainitussa esimerkissä ei hyvä välitystapa parhaalla mahdollisella tavalla toteudu, jos toteutuu ollenkaan. Välitysliikkeen olisikin syytä pidättäytyä kaupasta, ettei myyjän etu vaarannu.
Hyvän välitystavan mukaan välittäjä ei saa painostaa myyjää kauppaan tai vastaavasti hoputtaa ostajaa tekemään tarjousta. Välittäjä ei saa myöskään käyttää arveluttavia keinoja saadakseen ostajaehdokkaalta tarjouksen kohteesta.
Jos itse asuntoa myyvän henkilön myynti-ilmoituksessa lukee, että ”ei välittäjälle” ei hänelle soittaminen tavoitteena myyntitoimeksianto ole hyvän välitystavan mukaista. Jos välitysliikkeellä on olemassa ostotoimeksianto sopimus, voi välittäjä olla itse myyjään yhteydessä ja kysyä tietoja ostajaa varten.
Kun markkinoidaan ilmaista asunnon hinta-arviopyyntöä, on kerrottava selkeästi, että kyseessä on arvio vain asunnon myyntiä varten eikä kirjallisesta lausunnosta. Palvelua voidaan markkinoida ilmaisena, jos siitä ei tule mitään kuluja markkinoinnin kohteelle.
Nykyään muotia on asunnon stailaus myyntikuntoon, jolla koetetaan nostaa asunnon myyntihintaa. Stailauskin voi olla hyvän välitystavan vastaista. Stailauksella ei saa piilottaa tai vähätellä kohteen vikoja.
Yksittäisissä kiinteistönvälitysliikkeissä hyvän välitystavan noudattamista valvoo vastaava hoitaja, joka huolehtii myös siitä, että toimitaan lainmukaisesti. Hyvä välitystapa koskee myös vuokrahuoneiston välitystä.
Kiinteistövälitysliikkeen vastaava hoitaja
Jokaisessa välitysliikkeessä täytyy olla vastaava hoitaja, jonka velvollisuus on huolehtia, että välitystoimintaa harjoitetaan lainmukaisesti ja hyvää välitystapaa noudattaen. Vastaavalla hoitajalla täytyy olla LKV-tutkinto suoritettuna ja hänen tulee tuntea alan lainsäädäntöä. Vastaavan hoitajan tulee hallita ja tuntea hyvä välitystapaa sekä välitystoiminnassa tarvittavat käytännön asiat.
Vastaava hoitaja huolehtii myös siitä, että välitysliikkeessä ja sen kaikissa toimipaikoissa vähintään puolella asuntoja välittävistä työntekijöistä on ammattipätevyys eli suoritettu LKV -tutkinto. Muiltakin välitehtävissä työskenteleviltä edellytetään riittävää ammattitaitoa.
Tiesitkö? Aluehallintovirasto voi kieltää yritykseltä välitystoiminnan, jos liikkeessä ei ole vähintään puolella välittäjistä LKV -tutkintoa.
Aluehallintovirasto on valvova toimielin ja jos ei esimerkiksi välitysliikkeessä ole riittävästi LKV -tutkinnon suorittaneita, niin aluehallintavirasto voi kieltää yritykseltä välitystoiminnan. Tämä ei ole vain pelottelua, vaan aluehallintovirasto on joutunut 1.1.2016 astuneen lakimuutoksen jälkeen kieltämään välitysliikkeiltä välitystoiminnan tämän vuoksi.
Välittäjän vastuu
Sinun tulee ilmoittaa kauppaan vaikuttavat asiat tarkasti.
Kiinteistönvälittäjä on sinulle se asiantuntija ja asuntokaupan ammattilainen, joka varmistaa, että kotisi kaupassa kaikki sujuu kuten pitää. Sinun asunnon myyjänä täytyy ilmoittaa kaikki asuntokauppaan mahdollisesti vaikuttavat tiedot tarkasti. Ostajan velvollisuus on tarkistaa kaupan kohde eli ostettava asunto. Myös kiinteistönvälittäjällä on tiedonanto- ja selonottovastuu. Kiinteistönvälittäjän täytyy myös itse tutustua myytävään asuntoon huolellisesti, jotta myyminen onnistuu kunnolla.
Kiinteistönvälittäjän täytyy toimia ammattitaitoisesti, huolellisesti ja noudattaa hyvää välitystapaa. Kiinteistönvälittäjä on asuntokaupassa sekä myyjän että ostajan asialla. Kiinteistönvälittäjällä on vahingonkorvausvastuu, mikäli hän laiminlyö velvollisuuksiaan.
Miksi valitsisin kiinteistövälittäjän asuntoni myyjäksi?
- Kokemus ja rutiini: Kiinteistönvälittäjät hoitavat vuosittain kymmeniä asuntokauppoja ja heille asuntokaupat ovat rutiinia
- Nopeus ja vaivattomuus: Kiinteistönvälittäjät hoitavat lähes kaiken puolestasi asuntokaupan yhteydessä ja myynti sujuu todennäköisesti nopeammin kuin itse myymällä
- Kontaktit ja asiakaskunta: Kiinteistövälittäjillä on omat valmiit asiakaskuntansa ja kontaktinsa esimerkiksi omassa työyhteisössä, jota kautta ostaja saattaa kodillesi löytyä jo ennen kuin asuntosi myynti on kunnolla edes käynnistynyt
- Asiantuntemus: Kiinteistönvälittäjillä on käytössään tilastot asuntojen hintatiedoista ja markkinoista, jotka auttavat kotisi oikean myyntihinnan määrittämisessä. Asuntoa itse myydessä tulee myyntihinta asetettua helposti liian korkealle, mikä voi vaikeuttaa asunnon myyntiä
- Neuvottelutaidot ja paras hinta: Kiinteistönvälittäjille ostotarjouksen ottaminen ja neuvottelutilanteet ovat arkipäivää. Välittäjä saa todennäköisesti hyödynnettyä ostotarjoustilanteen tai mahdollisen ostotarjouskilpailun parhaalla mahdollisella tavalla ja saa tällä tavoin kodista korkeamman toteutuneen hinnan toimeksiantajalle
Sivuiltamme löydät juuri sinulle sopivan kiinteistönvälittäjän Helsingistä, joka auttaa sinua asunnon ostamiseen tai myymiseen liittyvissä asioissa. Helsingissä toimii reilut sata eri kiinteistövälitysalan yritystä. Niissä työskentelee yli 1000 kiinteistönvälittäjää ja asunnonmyyjää. Helsingistä löytyy sekä isoja ja pieniä kiinteistövälitysalan yrityksiä. Pienempien yrityksien vastapainoksi Helsingissä toimii isoja välitysliikkeitä, joilla on useita toimipisteitä eri kaupunginosissa.
Helsingissä myytävistä asunnoista reilut 95 prosenttia myy kiinteistövälitysalan yritys. Helsingin kiinteistövälittäjät palvelut monesti koko pääkaupunkiseudun alueella, jonka muodostavat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Osalla kiinteistönvälittäjistä on toimintaa myös niin sanotuissa kehyskunnissa, joita ovat Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti.
Välityspalkkiosta Helsingissä
Välityspalkkiot ovat ratkaisevassa roolissa, kun asunnon myyjä valitsee kodilleen kiinteistönvälittäjää. Helsingissä on myytäviä kohteita paljon, mutta niin on myös välittäjiäkin. Kilpailu myytävistä kohteista on kovaa. Kova kilpailu näkyy välityspalkkioissa ja erot eri yrityksien välillä ovat suuret.
Iltasanomien Helsingissä 2013 tekemän selvityksen mukaan ero halvimman ja kalleimman välityspalkkion välillä oli jopa viisinkertainen. Hintaerojen takana olivat ja yleensä ovat palvelutaso ja sen laajuus, hinnoittelun yleiset periaatteet ja erot välittäjien arvioimissa työmäärissä asunnon myymiseksi. Jolloin välitysliikkeillä välityspalkkiot perustuivat selvityksessä huoneiden lukumäärään, ei asuinneliöihin. Toisella yrityksellä asiakirjakulut peritään erikseen, eikä niitä ole laskettu mukaan välityspalkkioon. Yksi välittäjä arvioi kohteen haastavaksi myytäväksi, mikä pidentää myyntiaikaa ja lisää työmäärää, mikä vaikuttaa luonnollisesti työmäärään. Huomionarvoista on, että yleensä halvin kiinteistönvälittäjä ei kuitenkaan ole paras valinta ja hyvä välittäjä on usein oikeutettu korkeampaan palkkioon. Oleellista on laskea, paljon toimeksiantajalle jää rahaa välityspalkkion jälkeen. Kuinka kovan hinnan todella kova välittäjä tuo verrattuna tilanteeseen, jossa kohteen myy heikompi välittäjä. Seuraavaksi havainnollistava tosielämän esimerkki:
Välittäjä A ehdottaa kantakaupungissa sijaitsevan arvoasunnon velattomaksi hinnaksi 900 000 € ja välityspalkkioksi vain 1,00 % (9 000 €). Välittäjä B tekee kalliimman ehdotuksen. Välittäjä B ehdottaa saman asunnon velattomaksi hinnaksi 1 000 000 € ja välityspalkkioksi 3,5 % (35 000 €). Välittäjä B kuitenkin tietää alueen ja sen hintatason paremmin ja hänellä on huomattavasti enemmän potentiaalista asiakaskuntaa. Välittäjä B myy asunnon täydellä pyyntihinnalla 1 000 000 €. Välittäjä A:n palkkio on 26 000 € halvempi, mutta samalla välittäjä A olisi hävinnyt asunnon omistajalle huomattavan määrän enemmän rahaa. “Kalliimpi” välittäjä tekee toimeksiantajalle 74 000 € voittoa.
Pääkaupunkimme Helsinki
Helsinki, Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Helsinkiin keskittyy Suomen vilkkain liike-elämän ja se onkin metropolialueen keskus. Sieltä löytyy myös Suomen runsain kulttuuritarjonta. Merenrannalla sijaitseva kaunis suurkaupunki on koti ja työpaikka monille ja se on asukasmäärältään Suomen suurin. Kaupunki on asumisrakenteeltaan monipuolinen ja sieltä löytyy koti makuun kuin makuun. Myös liikenneyhteydet ovat luonnollisesti loistavat. Julkista liikennettä löytyy joka lähtöön ja moottoritie vie suuntaan jos toiseenkin. Helsinki on myös varsin merkittävä satamakaupunki, josta myös monet matkustajalaivat lähtevät. Helsingin naapurikuntia ovat lännessä Espoo, idässä Sipoo ja pohjoisessa Vantaa.
Helsinki lukuina
- Väkiluku 655 281 asukasta, Helsingin seudulla yhteensä noin 1,495 miljoonaa asukasta
- Väestötiheys 3058 as./km²
- Kunnallisvero 18,00%
- Perustettu 1550
- Lentoasema Helsinki-Vantaa
- Neliöhinta vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli 5177 euroa ja pääkaupunkiseudulla 4355 euroa
- Asuntoja noin 350 000
- Muuttovoitto keskimäärin 6 600 asukkaalla vuodessa
- Päiväkodit Helsingissä on 336 kunnallista suomen tai ruotisinkielistä päiväkotia eri puolilla kaupunkia ja lisäksi 97 yksityistä muun muassa englannin kielisiä ja liikuntapainotteisia päiväkoteja
- Koulujen määrä Helsingissä on 100 peruskoulua, 11 lukiota, useita ammattillisia oppilaitoksia, 5 ammattikorkeakoulua (Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia ja ruotsinkielinen Arcada) , 4 yliopistoa ( Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan), Helsingin seudun kesäyliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu
Ympäristö ja asuminen
Helsinki on asuinympäristönä valtavan monipuolinen. Keskustassa pystyy tuntemaan kansainvälisen suurkaupungin sykkeen, mutta sen ulkopuolella voi myös asua rauhallisilla omakotitaloalueilla ja Helsingin lähialueilta löytyy myös maaseudun rauhaa. Uusien modernien asuntojen lisäksi kaupunki on täynnä kaunista arkkitehtuuria ja vuosien saatossa ilmenneet tyylisuuntaukset näkyvät kaupungin ilmeessä. Kaiken kaikkiaan Helsinki on värikäs asuinpaikka, josta löytyy koteja moneen mieltymykseen.
Liikkuminen Helsingissä onnistuu omien kulkuvälineiden lisäksi helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla. Kaupungissa on Suomen monipuolisin valikoima julkisia, sillä siellä perille pääsee bussilla, raitiovaunulla, metrolla ja junalla. Esimerkiksi Suomenlinnaan pääsee myös lautalla. Helsingin päärautatieasema on Suomen vilkkain ja sieltä on kattavat yhteydet ympäri maata.
Helsinki on koko Suomen suurin vuokranantaja. Joka kuudes helsinkiläinen asuu Helsingin kaupungin tarjoamassa vuokra-asunnossa, eli yhteensä noin 90 000 henkilöä. Asunnot ovat haluttuja, sillä ne ovat kohtuuhintaisia ja niitä löytyy ympäri Helsinkiä sen eri osista. Vuokra-asunnoiden omistuksesta ja ylläpidosta huolehtii kaupungin omistamat kiinteistöyhtiöt. Näistä suurin on Helsingin kaupungin asunnot Oy ja muita suuria yhtiöitä ovat esimerkiksi Auroranlinna, Helsingin Asuntohankinta ja Helsingin Korkotukiasunnot.
Koulutus
Helsingin kaupunki tarjoaa asukkailleen monenlaisia koulutusmahdollisuuksia. Varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta Helsingissä vastaavat sekä kunnalliset että yksityiset päiväkodit. Kumpiakin löytyy kaupungin alueelta lukuisia, ja niistä löytyy varmasti sopiva päivähoitopaikka jokaiselle lapselle.
Peruskouluja on Helsingissä monia ja niiden määrä vaihtelee oppilasmäärän mukaan. Niitä on tällä hetkellä noin sata. Helsingin peruskouluissa halutaan keskittyä tulevaisuuteen ja kehittää opiskelumenetelmiä koko ajan parempaan suuntaan. Kouluissa hyödynnetään paljon uusia teknologian muotoja ja opetuksesta tahdotaan tehdä joustavaa, avointa ja kaikkien etua ajavaa.
Peruskoulun jälkeen kaupungissa on mahdollista jatkaa opintojaan joko ammattikoulussa tai lukiossa. Lukiovalikoima Helsingissä on melko suuri. Lukioita kaupungilla on yhteensä 14 sekä yksi aikuislukio. Ruotsinkielisiä lukioita löytyy kolme: Brändö gymnasium, Gymnasiet Larken ja Tölö gymnasium. Kaupungissa on myös useita yksityisiä lukioita, joissa voi opiskella. Kouluissa on erilaisia painotuksia, mutta niissä kaikissa on mahdollista suorittaa ylioppilastutkinto. Ammatillista opetusta taas Helsingissä tarjoaa Stadin ammattikoulu, joka tarjoaa puitteet yli 30 eri tutkinnon suorittamiseen.
Helsingissä toimii neljä yliopistoa, joissa voi opiskella tiede- tai taidealoja. Ne ovat nimeltään Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan. Ne ovat suosittuja opiskelupaikkoja ja Helsingin yliopistoissa opiskeleekin yli 28% koko Suomen yliopisto-opiskelijoista. Kaupungissa toimii kuusi ammattikorkeakoulua: Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia sekä ruotsinkielinen Arcada. Näissä oppilaitoksissa on mahdollista opiskella itselleen ammatti ja niiden kautta ovet aukenevat moniin työmahdollisuuksiin.
Myös työväenopistoissa on mahdollista kehittää itseään ja omia taitojaan. Iltapainotteisilla kursseilla voit opiskella muun muassa kieliä, kuvataidetta, musiikkia, yhteiskunnallisia aiheita ja erilaisia liikuntamuotoja, kuten tanssia. Helsingistä löytyy myös ruotsinkielinen kansalaisopisto, joka Suomen suurin.
Työskentely
Suomen liiketoiminnallisena keskuksena Helsingin yrityskirjo on valtava. Kaupunki tahtoo tarjota uusille yrityksille hyvän ja kilpailukykyisen toimintaympäristön, sillä monimuotoisuus on Helsingin yritystarjonnan vahvuus. Kaupungissa toimii kahdeksasosa koko Suomen yrityksistä.
Kokonaisuudessaan Helsingin elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen. Kaupan ja markkinapalveluiden osuus on suuri ja muuhun Suomeen verrattuna se on Helsingissä huomattavasti suuremmassa roolissa. Liiketalouden palveluiden tarjoamia työpaikkoja on kaupungissa runsaasti ja sitä vastoin teollisuuden osuus on työpaikka tarjonnassa pienempi. Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Kaupungin tarjoamissa työpaikoissa työskentelee miltei 39 000 henkilöä.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulttuurin ystäville Helsinki on juuri oikea paikka. Kaupunki on Suomen suurin kulttuurin kehto ja viihdykettä löytyy varmasti joka ikiseen makuun. Suuri osa Suomen keskeisistä kulttuurilaitoksista löytyy Helsingistä, kuten valtion taidemuseo Ateneum, joka tarjoaa katsauksen suurien taiteilijoiden kokoelmiin vaihtuvin sekä pysyvin näyttelyin. Myös nykytaiteen museo Kiasma on vetovoimainen paikka ja siellä voi ihastella kansainvälisten nykytaiteilijoiden teoksia. Kaupungin omistamia museoita ovat Helsingin kaupunginmuseo, joka keskittyy Helsingin historiaan sekä Helsingin taidemuseo, joka esittelee pääasiassa nykytaidetta ja modernia taidetta. Myös Helsingin kulttuurikeskus ja Virka Galleria avaavat oven kuvataiteen lumoavaan maailmaan.
Teatterista pitäville löytyy myös paljon tutustumisen arvoisia kohteita. Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri ja ruotsinkielinen teatteri Svenska Teatern. Helsingin kaupunginteatteri on esitysskaalaltaan suurin ja siellä tehdään vuodessa jopa 30 eri tuotantoa, joten tarjonnan ei pitäisi ainakaan käydä tylsäksi. Myös Kansallisooppera tarjoaa upeita kulttuurikokemuksia. Helsingissä on myös useita pienempiä teattereita, joiden joukosta löytyy myös harrastajateattereita, joihin voi halutessaan hakea itsekin mukaan!
Helsingissä on myös poikkeuksellisen suuri kattaus muita lavataiteen muotoja. Tanssiesityksiä on mahdollista katsella esimerkiksi Kansallisbaletissa, joka tuo upeita kansainvälisiä esityksiä ihailtaviksi. Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company on Suomen suurin nykytanssiryhmä. Kulttuurikeskuksen Stoa-talo tunnetaan erityisesti tanssitaiteeseen keskittyvänä kulttuuripaikkana.
Musiikkiesityksiä ja erilaisia musiikkitapahtumia järjestetään Helsingissä jatkuvasti. Suurimpia esiintymispaikkoja ovat Olympiastadion, Hartwall-areena ja Helsingin jäähalli. Helsingin kaksi ammattimaista sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri viihdyttävät ihmisiä Musiikkitalossa järjestetyissä konserteissa. Pienempiä keikkapaikkoja Helsingistä löytyy vaikka kuinka, mutta tunnetuin näistä on Tavastia-klubi. Kesällä järjestetään myös erilaisia festivaaleja ja tempauksia, joissa pääsee nauttimaan musiikista ulkoilmassa. Suosituimmat Helsingin musiikkifestivaaleista ovat Flow- ja Weekend-festivaalit.
Muita kulttuuripalveluita tarjoavat esimerkiksi kirjastot, joita on Helsingissä useita. Niissäkin järjestetään näyttelyitä ja tapahtumia. Kaupungissa on myös useita elokuvateattereita, joissa pääsee nauttimaan niin kuumimmista uutuuselokuvista kuin myös vanhoista klassikoista ja kansainvälisistä taide-elokuvista. Elokuvataiteen tärkein tapahtuma Helsingissä on syksyllä järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa.
Muita tärkeitä kulttuuritapahtumia Helsingin vuosittaisessa tapahtumakalenterissa ovat muun muassa Taiteiden Yö, jolloin koko kaupunki täyttyy erilaisista taide-esityksistä ja -teoksista. Toukokuussa järjestetään Maailma Kylässä -tapahtuma, joka on ilmainen tapahtuma, jossa voi tutustua maailman eri kulttuureihin. Metallimusiikin Pohjoismaiden suurin tapahtuma Tuska rantautuu Helsinkiin vuosittain heinäkuussa.
Suuren kulttuuritarjonnan ohella Helsingistä löytyy hyvät puitteet myös muille hauskoille harrastuksille. Sisäliikuntapaikkoja on paljon ja niistä pyritään pitämään hyvää huolta, jotta jokaisen asukkaan on mahdollista pitää itsestään huolta. Helsingissä on noin 70 erilaista liikuntasalia ja -hallia mukaan lukien jäähallit, uimahallit sekä halli ratsastamista varten. Kaupungista löytyy myös lukuisia kuntosaleja, joista voi valita itselleen mieleisen. Liikkumista tukemaan on ryhmiä, yhdistyksiä ja seuroja, joihin voi hakeutua jäseneksi.
Myös ulkona liikkujat on otettu huomioon Helsingin ympäristössä. Monenlaiset liikuntapuistot, -radat ja -kentät ovat oivia paikkoja ulkoliikuntaan. Myös maauimalat, uimarannat, ladut ja luistelukentät kutsuvat asukkaita ulkoilemaan kotikaupunkinsa maisemissa. Keskustassakin esimerkiksi pyörällä liikkuvat on otettu huomioon pyöräteiden rakentamisella, jotta liikkuminen kävisi helposti ja terveellisesti myös ydinkeskustassa. Vaikka kaupunki on suuri ja vilkas, on siellä mahdollista rauhoittua ja virkistyä ulkona liikkuessaan.
Sovi asuntosi ilmainen arviokäynti
Nord LKV palvelee sinua kaikissa asuntoasioissa, oli kyseessä sitten myynti-, osto- tai vuokrauspalvelu. Oli kyseessä tilanne kuin tilanne, saat parhaiten asiaa eteenpäin kutsumalla välittäjämme arviokäynnille ja kertomalla ennen tapaamista tarpeesi ja myyntitilanteessa kohteen tarkemmat tiedot. Kiinteistönvälittäjämme palvelevat sinulle tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä Lahdessa. Riippumatta kotisi sijainnista, voit aina kysyä meiltä asiasta erikseen. Teemme ajoisttain välitystyötä myös Suomen muillakin alueilla, joten ole rohkeasti yhteydessä ja kysy lisää.
Jos olet suunnittelemassa asuntosi myyntiä, kannattaa tututustua Nordin ilmaiseen asunnon myyntiarvioon. Nord LKV lähettää toimistostamme lähtökohtaisesti välittäjän, joka on jo aiemmin menestyksekkäästi myynyt alueelta vastaavia kohteita, ja tuntee näin alueen ja sen hintatason tavallista paremmin. Näin pääset myynnissä alkuun luotettavan ja ammattitaitoisen tahon kautta. Sovi kotisi ilmainen hinta-arvio tästä.