Kuka on Marja?
Olen laillistettu kiinteistönvälittäjä ja ylläpidän ammattitaitoani osallistumalla alan ajankohtaisiin koulutuksiin. Olen myös markkinointimerkonomi, yhteiskuntatieteiden maisteri, olen suorittanut Helsingin kauppakorkeakoulun yrittäjien erikoisammattitutkinnon ja olen ratkaisukeskeinen työnohjaaja eli tulen loistavasti toimeen erilaisten asiakkaiden ihmistyyppien kanssa. Parhaillaan opiskelen omaksi ilokseni ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Toki kaikesta koulutuksesta on apua vaativassa asiantuntija- ja asiakastyössä, jota kiinteistönvälitys on.
Olen toiminut yrittäjänä ensin toimittajana ja sitten viestinnän asiantuntijana omassa viestintätoimistossa vuodesta 1991 vuoteen 2014, jolloin innostuin kiinteistönvälityksestä ja ala vei mennessään. Nautin asiakkaiden kohtaamisesta ja siitä, että osaan tuoda esiin jokaisen kodin parhaat puolet. Olen rehellinen, kohtaan ja kuuntelen asiakkaitani ja autan heitä päätöksenteossa tarjoamalla ratkaisuja. Taustatiimini ansiosta tarjoan nopeat rahoitusratkaisut, remontointi- tai sisustuspalvelut tai vaikkapa muuttojärjestelyt.
Suhtaudun intohimoisesti ja tuloshakuisesti kaikkeen mitä teen. Olen ikuinen opiskelija ja haluan kehittyä niin ihmisenä kuin työssä mitä teen. Siksi saavutan erinomaisia tuloksia ja aina parhaat asiakaspalautteet.
Whether You are selling or buying an apartment, You are welcome to be my client! All of my services are in English.
Ota yhteyttä ja pyydä minut ilmaiselle kodin arviokäynnille. Tapaaminen on ilmainen eikä sido sinua mihinkään.
Yhteydenottoasi odottaen,